Onko tärkeintä olla eniten oikeassa?

Julkisena kansalaiskeskustelijana ja joidenkin julkisuuden henkilöiden julkista viestintää ajoittain seuraavana henkilönä olen tullut siihen päätelmään, että useimmilla julkisilla viestijöillä on liki pakonomainen tarve olla eniten oikeassa. Onhan se niinkin, että jos olisi kovin epävarma omista mietteistään, niin niitä ei uskaltaisi tuoda edes julki.

Toinen pointti julkisen viestinnän havainnoistani on monien julkiviestijöiden pikkumaisuus ja omaan itsekin tätä piirrettä jonkin verran. Helposti lähden mukaan provokatiiviseen sanailuun, vaikka tajuan sen tavallaan hyödyttömäksi reagoinniksi jonkin verran kouliintuneena kansalaiskeskustelijana.

Kolmas pointtini julkiviestijöiden ominaisuuksista on itseriittoisuus kansalaiskeskustelijana, jolloin on liki mahdotonta nähdä muiden keskustelijoiden arvoa saati edes kunnioittavasti suhtautua heihin, vaikka kaikilla on lopulta jotain asiaakin. On tietenkin meidän omista asenteista, arvopohjista ja mielipiteistä kiinni, että keiden kanssakeskustelijoiden mietteet tuntuvat läheisimmiltä itsellemme.

Uusi Suomi Puheenvuoro on herättänyt minussa viime aikoina epätoivoisiakin tunnelmia, vaikka nyt tajuan, että merkittävä osatekijä tuntemuksiini on juuri oma pikkumaisuuteni. Eipä sitä suomalaisessa nettiympäristössä taida olla missään vastaavanlaista julkista keskusteluareenaa, jossa on monenkirjava joukko kansalaiskeskustelijoita ja hyvin erilaisilla arvopohjilla.

Itse pidän tätä juuri viehättävänä piirteenä Puheenvuorossa, että keskustelu onkin välillä epäasiallisuuden rajapinnassa, mutta siitä huolimatta Uusi Suomi antaa melko laajan sanomisen vapauden ja se on kuitenkin tosiasia, vaikka joskus synkkinä hetkinä olen saattanut ajatella asiasta toisinkin. Itsekritiikkinä sanoisin omista avauksistani Puheenvuorossa, että olen kirjoittanut niistä monia melkein ajanvietemerkityksessä.

Kävin hieman otsaketasolla läpi vanhoja kirjoituksiani ja heitin niistä yli puolet roskakoriin, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun poistin vanhoja kirjoituksiani Puheenvuoron palstalta. Saatan ärsyttää monia Puheenvuoron kirjoittajia juuri yliaktiivisella kirjoittamisvireelläni ja esitän siitä vielä pahoittelut tässä samalla. En silti koe suhtautuneeni kanssakeskustelijoihin Puheenvuorossa yhtä ilkeästi kuin itseeni on suhtauduttu, mutta olenhan itse kuitenkin mies ja kestän pienet kritiikit ihan helposti.

Ajattelin kyllä aiemmin tällä viikolla siirtää koko blogini Bloggerin palstalle, mutta en saanut jostain syystä Bloggerin kakkosblogia pelaamaan kunnolla koskaan, eikä se näkynyt ollenkaan Google haussa hakulausekkeella 'Kimmo Hoikkala'. Kaiketi itselläni ei ole suuri tarve olla eniten oikeassa, vaikka pikkumaisuuden lisäksi tunnista itsessäni myös itseriittoisuutta, josta haluan kyllä päästä hieman eroon ajatustasolla ja siihen voisi auttaa ajatusten siirto objektiivisemmalle tasolle kirjoittelussa.

Kevätterveiset vielä loppuun etenkin kaikille oikeille kavereille ja muille läheisilleni! Hyvää kevättä myös kaikille puheenvuorolaisille, jotka sattuvat blogimerkintäni lukemaan. Jatketaan juttuja ja keskustelua, vaikka joskus voi tulla huteja itse kullekin.