Kenellä on poliittinen päätösvalta demokraattisessa yhteiskunnassa?

Demokraattinen yhteiskunta tekee poliittiset päätökset avoimilla vaaleilla valittujen kansalaisten perusteella, joten demokratian toimiessa oikein valta on aina lopulta äänestävällä kansanosalla.

Valtaapitäviin poliitikkoihin yritetään kylläkin vaikuttaa mitä erilaisimmin keinoin ja tietenkin myös asiantuntijalausunnoin. Poliitikon pitäisi kyetä näkemään jotenkin edes metsä puilta, kun kyseessä on kansalaisia koskeva päätöksenteko.

Koko demokraattinen hallintokulttuuri voidaan helposti kyseenalaistaa, mikäli valtaapitävät poliitikot osoittautuvat liki kumileimaisimeksi liki kokonaan vailla omaa näkemystä yhteiskuntamme edun mukaiseen päätöksentekoon. Teoriassa täysin asiantuntijavetoinen virkamieshallitus tekisi vain oikeita yhteiskunnallisia päätöksiä, mutta tosiasiassa asiantuntijuus voi tulla myös sokeaksi kansalaisten mielipiteitä kohtaan.

Ongelma voisi muotoutua virkamieshallituksen myötä siinä tilanteessa, että kansalaismielipide jää kokonaan demokraattisesti kuulematta, jota voi tietenkin moni asiantuntijavetoisen päätöksenteon kannattaja pitää hyvänäkin asiana. Nähdäkseni poliitikkoja yhdistää kyky käydä suosiokilpaa vaaleissa omiin potentiaalisiin ja jo olemassa oleviin kannattajiin vetoavalla kampanjoinnilla ja myös vaalikausien välissä voi pikkuinen populismi olla paikallaan.

Poliitikkoa pidetään suomalaisten keskuudessa uskottavana hänen toimiessaan lujalla omalla arvopohjalla ja myös eettisesti omien kannattajiensa mukaisesti. Meritokratia voi olla monen älykkökansalaisen unelmayhteiskunta ja näen siinä yhtymäkohdan asiantuntijavetoiseen poliittiseen päätöksentekoon. Itse näen meritokratian vakavana uhkana avoimelle demokratialle, vaikka se ei välttämättä tarkoittaisikaan professoreista koostuvaa valtaapitävien eliittiä tai maan hallitusta.

Professoreilla ja muilla asiantuntijoilla on silti merkittävä rooli suomalaisen yhteiskunnan poliittisessa päätöksenteossa. Asiantuntijavetoinen politiikka voi pitää sisällään demokraattisessa mielessä epäkelpoja yhteiskunnallisia päätöksiä, vaikka kyseinen käsitys voi usein johtua tietenkin myös kansalaisten alhaisesta sivistystasosta.

Kyllä ne asiantuntijatkin usein motivoituvat asiantuntijatehtäviin hakeutumaan, eikä kaiken selittävä motiivi olla välttämättä aina täysin vilpitön. Politiikassa on kuitenkin pakko kuulla kansalaisia muutenkin kuin vaaleissa tai muuten emme voi puhua aidosti demokraattisesta yhteiskunnasta.

Poliitikkojen sidos- ja taustaryhmiin kuuluu laaja joukko yleensä hyvin varakkaitakin ns. rahapiirien vaikuttajia. Onko rahapiireillä sitten suhteettoman suuri valta suomalaisen yhteiskunnan päätöksenteossa? Voihan se siltä tietenkin monen suomalaisen mukaan näyttää, että rahapiirit ja asiantuntijat määräävät merkittävästi yhteiskunnallista päätöksentekoa.

En silti itse usko, että rahapiirit saati edes asiantuntijat ovat ehdottoman määräävässä asemassa suomalaisten poliitikkojen tehdessä päätöksiä. Toki on valtakunnantason poliitikkoja, jotka kumartavat enemmän rahapiirejä kohtaan ja toiset puolestaan asiantuntijoiden poliittisia mielipiteitä kohtaan vailla vahvaa omaa käsitystä asioiden tolasta.

Demokratian kannalta voisi olla parempi, että näkemyksellisiä poliittisia päätöksentekijöitä olisi yhteiskunnassa enemmän, ettei poliitikko aina kaivaisi joko asiantuntijan tai rahapiirien edustajan sitaatteja oman mielipiteenilmaisun tueksi. Onhan se perinteinen argumentaatiovirhekin perustella asiansa auktoriteetin mielipiteen perusteella.

Toki suomalaisessa yhteiskunnassa on lukuisia hyvin päteviä eri alojen asiantuntijoita, joita on syytä kuulla poliittisessa päätöksenteossa herkällä korvalla. Kokonaan toinen asia on se, että miten erottaa kansalaisen omat intressit mielipiteiden taustalla ja yhtä hyvin myös asiantuntijan mielipide voi olla poliittisesti värittynyttä.

Voisi ollakin järkevää yhteiskunnallisesti, että erilaiset asiantuntijaorganisaatiot eivät lausuisi omaa toimialuetta koskevia julkisia kannanottoja, vaan jokaisen asiantuntijaorganisaation toimintaa arvioisi ennemminkin riittävän objektiivinen saman toimialueen asiantuntija.

Edellinen voi vaikuttaa jossain määrin liian idealistiselta mallilta, vaikka pyrkimys pitäisi olla ainakin kaikenlaisessa yhteiskunnallisesti rahoitetussa toiminnassa kyky perustella toiminnan merkitys yhteiskunnan kannalta.

Valta on demokraattisessa yhteiskunnassa tietenkin lopulta kansalaisilla, vaikka poliitikkojen päätöksiin halutaan vaikuttaa hyvin erilaisin keinoin liki kaikilta yhteiskuntatasoilta. Olisi mielenkiintoista yhteiskunnan kannalta, jos kaikista vetäytyneimpien ja vähiten julkisesti äänessä olevien kansanryhmien asia olisikin aidosti poliittisen päätöksenteon keskiössä.

Tämä joukko ei tietenkään ole hyvin heterogeeninen eläkeläisten joukko, koska ainakin eläkkeensaajien puolustajia tuntuu olevan julkisessa kansalaiskeskustelussa monilta eri tasoilta yhteiskunnassa. Suomessa eletään osana kansainvälistä markkinataloutta, eikä sen merkitystä voi vähätellä, varsinkaan kun meidän kansantalous ei voi kovin paksusti tällä hetkellä. Valtio, kunnat ja suomalaiset kotitaloudet ovat velkaantuneet liiaksi.

Tulonjako yhteiskunnassa on suurimmaksi osaksi täysin poliittinen päätös. Raharikkaat pärjäävät aina ja siksi moni suomalainen on nähnyt epäoikeudenmukaisena Orpon hallituksen toteuttaman politiikan, kun pienituloisten toimeentuloon on kajottu – sitä joiltakin kansaryhmiltä jopa leikaten.

Jonkinlainen vastalause Orpon hallitusta kohtaan jo muhii seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka. Rahapiirejä ei nykyinen hallitus ole halunnut juuri ollenkaan ärsyttää politiikallaan ja tässä voi olla vaarana sisäpoliittisen tilanteen kärjistyminen seuraavan kolmen vuoden kuluessa.

Voisiko avoin dialogi hallituksen ja opposition välillä johtaa Suomen vastuullisemmalle poliittiselle linjalle, jolla olisi jatkuvuutta yli hallituskausien. Se on kiistaton fakta, että Suomen valtionvelka ei muutu koskaan saatavaksi ja siksi olisi hyvä, että yli puoluerajojen tätä ongelmaa mietittäisiin jokseenkin konsensushenkisesti.

Onhan poliittinen konsensus ja vakaus Suomessa olleet liki poikkeuksellisen vahvaa viimeiset 20 vuotta. Valta on silti joukkona meillä äänestäjillä ja tätä varmaan etenkin oppositio miettii, että miten korkealle kannatusta voi nostaa ja millä keinoin!

Eiköhän meillä ole Suomessa kuitenkin melko aliarvostettuja poliitikkoja, jotka harvoin saavat aitoa kiitosta ainakaan poliittisesti eri tavoin ajattelevilta kansalaisilta. Moni muukin varmaan odotti hallituksen kevään kehysriihessä kylmempää kyytiä kansalaisille, mutta Orpon hallitus yllätti ja siihen voi olla merkittävän syynä juuri kehysriiheä ennen Ylen ja Hesarin julkaisemat puoluegallupit.